Tiedote 14.9.2009

Kuva: Lalla Pohjanpalo 2009 (copyright)

Lehdistötiedote 14.9.2009

 

 

Lähitarinoita Espoosta

- Kuvitettu tarinamatka kotiseudun historiaan

 

Espoon historiasta lumoutuneet ammattilaiset yhdistivät voimansa tarjotakseen lapsille mahdollisuuden tutusta kotiseutunsa menneisyyteen taianomaisten seikkailujen kautta. Työn tuloksena on käynnistynyt ”Siemenistä väkeviksi juuriksi” – työnimeä kantava projekti, jonka tuloksena syntyy kuvitettu satukirja oheistuotteineen.

 

Suuri osa espoolaisista on uusia tulokkaita, niin muualta Suomesta kuin ulkomailtakin tänne muuttaneita. Monet espoolaiset kokevat itsensä juurettomiksi, eivätkä tunne tai arvosta kotikaupunkiaan. On tärkeää, että ”siemenet” istutetaan, jotta ne voivat kasvaa vahvoiksi juuriksi – kunnioitukseksi ja rakkaudeksi omaa kotiseutua ja sen historiaa kohtaan.   Tätä tarvetta varten on tekeillä ”espoolaisia lähitarinoita” sisältävä lastenkirja. Kirjan kuvitetut tarinat sijoittuvat eri aikakausille, ja eri puolilla Espoota sijaitseviin historiallisiin, olemassa oleviin paikkoihin. Lapsen näkökulmasta kerrotut tarinat punotaan juonelliseksi ketjuksi kehystarinalla, jonka hahmot ovat läsnä kaikissa tarinoissa.

 

Ammattilaisten hedelmällistä yhteistyötä

Teoksen taiteellisen vastuun kantaa Lalla Pohjanpalo. Mediasuunnitteljan (AMK) koulutuksen saanut Pohjanpalo on ehtinyt tehdä mm. tilauskuvitustöitä yrityksille, työskennellä elokuva ja tv- tuotannoissa, ja hänen ensimmäinen lastenkirjansa odottaa kustannuspäätöstä. Hän on myös työskennellyt yli 10 vuotta erilaisissa tehtävissä lasten parissa, mm. vapaa-ajan ohjaajana. 

Toisena tekijänä on Espoon historiaan erikoistunut VTM Mari Nevalainen. Nevalainen on palkittu opas ja matkailuyrittäjä, joka on yli kymmenen vuoden ajan opastanut ryhmiä valtiovieraista koululaisiin, sekä mm. toteuttanut Espoon historiaan keskittyviä erittäin suosittuja luentosarjoja. Koululaisryhmiä opastaessaan Nevalainen on huomannut sekä lasten valtavan innostuksen kotiseutunsa tarinoihin, että lapsille sopivan, hauskan materiaalin puutteen. Myös opettajilta tulee jatkuvasti viestiä, että tilausta ja tarvetta tällaiselle materiaalille todella olisi.

Taianomaisia sankaritarinoita aidoilla tapahtumapaikoilla

Tarinoiden sisältö ja kuvitus tehdään lasta kiehtoviksi; taianomaiseksi ja mukaansatempaaviksi seikkailuiksi, historiaa vääristämättä. Paikkakuntalaisten sankaritarinoihin voi jokainen meistä samastua, kiinnittyä ja olla ylpeä kotoisesta ympäristöstään. Tarinat ovat myös luonteva tapa käsitellä monikulttuurisuutta, sekä sukupolvien välistä vuorovaikutusta. Tarinat ja sadut ovat ikiaikainen eri sukupolvien kohtaamispaikka ja tekijät uskovat niitä tarvittavan myös 2000- luvulla.

 

Espoon pitkä historia on täynnä kiehtovia henkilöitä ja paikkoja, joiden tarinat ansaitsevat tulla kerrotuiksi. Kertomuksien tapahtumapaikkoina ovat niin espoolaiset kartanot ja huvilat puutarhoineen, kuin saariston kalastajamökit ja työväen asunnot. Asukkaina tavataan  mm. Albergan keikariamiraali Carl Tersmeden, Espoon kartanon Sofia Lovisa Ramsay ja Träskändan hyvän haltijatar Aurora Karamzinin, vierainaan Ruotsin kuninkaita,  Venäjän keisareita, Viaporin upseereita, sekä Kuninkaantien värikkäitä kulkijoita. Katujen ja paikkojen nimillä, sekä vanhoilla rakennuksilla on historiansa, jonka tunteminen auttaa kiinnittämään uudet sukupolvet historian jatkumoon, juurevina espoolaisina.

 

Kirjaa on tarkoitus täydentää lapsen näköisellä ja kokoisella oheismateriaalilla, joka soveltuisi myös opetuskäyttöön. Aihe tarjoaa mahdollisuuksia myös esim. teemallisiin kotiseuturetkiin ja kohdevierailuihin.

 

Suunnittelutyötä on tehty reilu puoli vuotta, luonnoksien piirtäminen on alkanut, ja historialliset kertomukset ovat jäsentymässä tarina-aarteiksi. Neuvotteluja kustantajan kanssa käydään parhaillaan.

Lisätietoja:

Lalla Pohjanpalo

p.  + 358 40 001 7336

lalla.pohjanpalo@gmail.com

 

Mari Nevalainen

P. + 358 40 539 0656

S-posti: mari.nevalainen@kolumbus.fi


Liitteen kuva: Lalla Pohjanpalo: Fanni ja Albergan Sokerilinna, julkaisukelpoinen kuva ja lisätietoja Lalla Pohjanpalolta.