15.12.2014: Haiseeko vaaliraha eli millä hinnalla ja kenen maksamana pääsee kansanedustajaksi?

Lähestyvät vaalit ovat jälleen käynnistäneet kilpailun ja keskustelun vaalirahoituksesta. Toistaiseksi kilpailu rahasta on kiivaampaa, vaalien jälkeen mahdollisesti pestään taas jälkipyykkiä.

Ensimmäisen kohun herätti europarlamentista pudonnut Eija-Riitta Korhola (kok) ilmoittaessaan, ettei lähde ehdolle eduskuntavaaleihin, koska hänellä ei ole varaa kampanjoida. Moni ihmetteli ja paheksui sitä, että 8500 €/kk siirtymäkorvauksista nauttiva veteraanimeppi valittaa rahan puutetta. Valitettavasti Korholan ajatukset vaalirahoituksesta ja menestymismahdollisuuksista hukkuivat kohuun tuloista ja korvauksista.

Minä ihmettelen, että pitkän ja erittäin kovapalkkaisen uran politiikassa tehnyt kaikkien tuntema henkilö valittaa, ettei hänellä "ole varaa osallistua vaaleihin" koska "ulkopuolisen rahoituksen saaminen on nykyisin niin vaikeaa. Korholan mukaan ulkopuolisia rahoittajia tarvitaan, koska: "Ei vaaleissa ilman rahaa voita".

Ihan varmasti rahalla ja näkyvällä kampanjoinnilla on ehdokkaan läpimenon kannalta merkitystä - valitettavasti. Mielestäni on kuitenkin melkoista demokratian ja äänestäjien halveksuntaa väittää, että kallis kampanja ratkaisee - ja että vain ne, joita esim. elinkeinoelämä tai AY -liike tukee voivat menestyä. Korholan väite tarkoittaisi, että suuret vaalirahoittajat valitsevat kansanedustajat.

Itse - huomattavasti pienempituloisena - ajattelen toisin. Koska en ole rikas, ei kampanjani tule olemaan kovinkaan kallis eikä näyttävä. Siitä huolimatta kampanjoin tosissani ja uskon, että minulla on yhtä hyvät mahdollisuudet menestyä kuin muillakin. Jos ei hyväksy nykymenoa, (kuten Korholakin väittää) ei ratkaisu ole ryhtyä marttyyriksi ja jäädä pelistä pois, vaan yrittää aktiivisesti osallistumalla muuttaa toimintatapoja.

Lähtiessäni politiikkaan tein periaatepäätöksen etten ota – silloin enkä tulevaisuudessa – vaalirahoitusta yhdeltäkään ulkopuoliselta taholta. Taloussanomat teki minusta vuoden 2004 kunnallisvaalien alla haastattelujutun, jossa kysyttiin myös kampanjani rahoituksesta. Lehden "Vaaliraha ei kelpaa" otsikon alla julkaisema sitaattini kuului: "En ota vastaan ulkopuolista vaalirahoitusta, koska en halua olla ostettavissa." Vuonna 2004 ei vielä puhuttu vaalirahakohuista ja sain kommentistani ja periaatteestani sekä arvostelua että pilkkaa. Olen kuitenkin ollut hyvin iloinen ja ylpeä, että aikoinaan valitsin tuon linjan. Ei ole ollut mitään salattavaa, eikä seliteltävää.

Kuten arvata saattaa, olen myöhemminkin saanut periaatteestani ja sen julkituomisesta myös kovaa arvostelua. En halua loukata saati syyttää tai syyllistää ketään. Tämä on puhtaasti henkilökohtainen näkemykseni – ja mielestäni minulla on siihen oikeus.

Vaalirahoitusta on puolusteltu mm. sillä, ettei ole oikein, jos vain rikkaat voivat kampanjoida. Ei tietenkään ole, mutta valitettavasti vaaliraha ei tätä ratkaise. Tosiasia on, etteivät ehdokkaat ole koskaan olleet samalla viivalla, kun esimerkiksi yritykset ovat jakaneet tukea. Jo valmiiksi varakkaat ja vahvat ovat keränneet potit – suurimpia summia ovat saaneet ministerit ja muut tunnetut ja vaikutusvaltaiset henkilöt.

Periaatteessa on ihan mukavaa, että tutut ja tuntemattomat voivat pienillä panoksilla kartuttaa vaalikassaa. Itse en kuitenkaan kovasti lämpene ehdokkaiden sivuille ilmestyneille tilinumeroille ja sähköisille keräyslippaille. Mielestäni on kummallista, että samat ihmiset, jotka haluavat kieltää kaduilla kerjäämisen kerjäävät itse häpeilemättä. Erityisesti ihmettelen sitä, että myös istuvat kansanedustajat kerjäävät rahalahjoituksia. He ovat äänestäjien antaman mandaatin turvin nauttineet neljän vuoden ajan erittäin hyvää kuukausipalkkaa. Varmasti hyvin harva heidän äänestäjistään – ja niistä, joiden kukkarolle nyt haluavat mennä – pääsee lähellekään vastaavia tuloja. Luulisi olevan helppoa niin suurista tuloista laittaa vaikka joka kuukausi hiukan sivuun tulevaa kampanjaa varten. Neljässä vuodessa ehtii säästää paljon.

Vapaaehtoisesti voi toki tukea valitsemaansa ehdokasta tai puoluetta. Jokainen valitsee itse, mihin rahansa käyttää. Näin joulun alla on kaikkialla tilejä, lippaita ja patoja, joihin voi rahansa tiputtaa enemmän tarvitseville

Palatakseni lopuksi Eija-Riitta Korholaan, kannatan lämpimästi hänen esittämäänsä vaatimusta tehdä vaalirahoituksen avaaminen etukäteen pakolliseksi. Tämän puolesta niin minä kuin kaikki vihreät ovat kampanjoineet jo vuosia. Vaaleista toiseen vihreät ovat tunnollisesti tehneet ennakkoilmoitukset - esimerkiksi kokoomuksen ehdokkaista vain kourallinen.

Toisin kuin Korhola, iloitsen suuresti siitä, että ulkopuolista rahoitusta kampanjoihin on nykyisin vaikeampaa saada. Se asettaa ehdokkaat tasa-arvoisempaan asemaan.

Ei kai kukaan toivo, että poliitikkojen ja tukiryhmäläisten aika ja energia kuluvat rahan keräämiseen, rikkaimmat voittavat ja rahalla voi ostaa päätöksiä ja lakeja? Minun kantani on selkeä: Jyrkkä ei tällaiselle kehitykselle, rajat kampanjoiden hinnoille ja vaalirahoituksen avaaminen etukäteen pakolliseksi!